Prime-laina

Ostatko lahjat aina viime tipassa?

Miksi joululahjojen ostaminen viime tipassa voi olla hyvä idea?

Kun jouluun on vain muutama päivä jäljellä, ihmiset ympäri maata viimeistelevät jouluvalmistelujansa. Laitetaan lahjanaruja ja tehdään rusetteja lahjapaketteihin sekä lasketaan päiviä jouluun.

Mutta entä jos olet yksi niistä, jotka jättävät jouluostoksensa viime hetkeen ja viettävät viimeiset päivät ennen joulua yrittäen ostaa lahjoja ystäville ja perheelle? No, saatat olla iloinen kuullessasi, että se voikin olla todella hyvä asia.

Tutkimukset ihmisten päätöksentekoprosesseista ovat osoittaneet, että spontaanisti ostoksien tekeminen, sitä sen tarkemmin ajattelematta, saattaa itse asiassa olla älykkäämpi tapa tehdä ostoksia.

Tutustutaanpa lisää aiheeseen!

Yliajatteleminen ja ylianalysointi

Yleisesti ajatellaan, että mitä enemmän tietoa meillä on, sitä tietoisempia päätöksemme ovat. Lisätietojen saaminen ei aina ole eduksemme.

Teemme tuhansia eriasteisia päätöksiä joka päivä siitä, mitä syödä, mitä sanoa kollegoillemme tai miten kirjoittamme sähköpostin, puhumattakaan kaikista päätöksistä, jotka meidän on tehtävä töissämme. Hetkinä, jolloin tarkoituksella harkitsemme loputtomasti etuja ja haittoja, kulutamme turhaan energiaa kyseenalaistamalla itseämme, vaistoamme ja kykyjämme.

Usein vaistoamme oikean ratkaisun kokemuksemme sekä aiemmin keräämämme tiedon perusteella. Toisaalta, kun kulutamme aikaa "tietojen keräämiseen", jolloin vertailemme kahta vaihtoehtoa toisiinsa, voimme itse asiassa vaikeuttaa päätöstä, joka olisi alun perin ollutkin helppo tehdä.

Tee päätös  ja käännä katse tulevaan

Malcolm Gladwell opettaa meille bestseller-kirjassaan Blink päätöksenteon tärkeistä kahdesta ensimmäisestä sekunnista. Yksi Blinkin johtopäätöksistä on se, että nopeasti tehdyt päätökset ovat yhtä arvokkaita kuin kauan harkitut päätökset.

Toimimme parhaiten, kun teemme nopeita päätöksiä, jotka perustuvat rajoitettuihin, mutta olennaisiin tietoihimme. Kun tietyn valinnan keskeiset peruskriteerit on täytetty, voimme tehdä päätöksen. Olemme kuitenkin usein niin keskittyneitä tekemään "täydellisen päätöksen", että kulutamme enemmän aikaa ja energiaa tehdäksemme päätöksen siitä huolimatta, että päätös olisi voitu tehdä paljon aikaisemmin vähemmällä informaatiolla.

Mieti sitä hetkeä, kun selailet hotelleja verkossa. Löydät usein sinulle sopivan hotellin käyttämällä kriteereitä, kuten sijainti, hinta ja perusominaisuudet. Useimmissa tapauksissa voisimme kuitenkin varata kriteerit täyttävän hotellin nopeammin. Mutta monissa tapauksissa kulutamme enemmän aikaa tarpeettomiin hakuihin.

Jouluostokset lennossa

Nyt, kun meillä on joulu mielessä, teemme usein päätöksentekoprosesseistamme hankalaa, mikä hidastaa tuottavuuttamme ja tehokkuuttamme.

On todennäköisempää, että teet parempia päätöksiä, jos sinulla ei ole aikaa yliajatella ja etsimällä etsiä "täydellistä lahjaa" jokaiselle perheenjäsenelle, ja sitä onko lahja, sen hinta tai väri juuri oikea.

Jos aiot juosta ympäri kaupunkia ostamassa lahjoja ystäville ja perheellesi, luota vaistoihisi ja ensimmäiseen valintaasi. Se ei säästä ainoastaan aikaa, vaan vältyt myös turhalta huolehtimiselta.

Mukavaa shoppailua!
 

Tervetuloa chattiin!

The chat is not available.

Chat ei ole tällä hetkellä käytössä.
Jätä meille viesti

Kiitos viestistäsi, vastaamme mahdollisimman pian.

System error