Talvi on tulossa - oletko valmis?

Tässä postauksessa jaamme 5 vinkkiä, joiden avulla valmistaudut henkisesti talveen. Talveen valmistautuminen kannattaa aloittaa hyvissä ajoin. Vaikka talveen kuuluu joulu, lumisade, herkulliset leivonnaiset, lämmin glögi ja laskettelurinteet, voi talviaika olla henkisesti raskasta monelle.

Heräämme pimeään aamuun ja kun tulemme töistä kotiin, on taas pimeää. Yleensä talvella ihmiset tekevät vähemmän asioita, harrastavat vähemmän ja huomaamme, että energiamme ovat vähissä. Talven ei kuitenkaan tarvitse olla niin raskasta aikaa.

Tutustu näihin viiteen vinkkiin, jotka eivät ainoastaan auta talveen valmistautumista, mutta myös auttavat sinua taistelemaan kaamosmasennusta vastaan.

1. Mene ulos

Sillä ei ole väliä kuinka kiireinen olet tai kuinka kylmä ulkona on, hyödynnä lyhyiden päivien päivänvalo lounasaikaan ja ota pieni happihyppely ulkoilmaan.

Päivänvalo on tärkein tekijä, joka säätelee biologisen kellomme toimintaa. Se kertoo meille milloin meidän tulee mennä nukkumaan ja milloin syödä. Olemme keinotekoisen valon ympäröimiä sekä työpaikalla että kotonamme. Ilman luonnollista valoa me kadotamme luonnollisen rytmimme.

Noin puolen tunnin kävelylenkki ulkoilmassa tekee ihmeitä henkiseen hyvinvointiimme.

2. Kaikki on väliaikaista

Talvi on mitä on ja se fakta on hyväksyttävä, jotta pystyt helpottamaan turhautumistasi kylmään ilmaan ja pimeyteen.

Hyväksy myös se, ettet välttämättä voi hyvin, sillä se on parempi kuin teeskennellä tai odottaa, että yhtäkkiä voisit paremmin tai kieltäisit negatiiviset tunteesi.

Hyväksy se, että tämäkin on vain väliaikaista.

3. Pidä kiinni terveellisistä tavoistasi

Tähän aikaan vuodesta on erityisen tärkeää jatkaa positiivisia rutiineja ja muistaa ne asiat, jotka tuovat meille lisää energiaa.

Taistele uupumusta vastaan pitämällä kiinni samasta unirytmistä ja jatkamalla samoja positiivisia aamu- ja iltarutiineja. Nämä rutiinit voivat olla esimerkiksi meditaatiota, kirjoittamista, joogaamista tai uusien taitojen oppimista, kuten kuvanmuokkausohjelma Photoshopin käyttöä tai uuden kielen opettelua.

Television edessä istuminen iltaisin ei motivoi tai inspiroi sinua. Tämän sijaan sinun tulisi jatkaa terveellisiä tapojasi, jotka aloitit jo kesällä.

Flunssat lisääntyvät talvisin, joten varmista, että syöt oikein. Oikeanlainen ravinto vahvistaa immuunijärjestelmääsi, joka pienentää mahdollisuuttasi sairastua. On houkuttelevaa tilata ruokaa kotiinkuljetuksella joka ilta, mutta sinusta tuntuu paremmalta ja energisemmältä, kun syöt lämmintä, raikasta ja ravitsevaa ruokaa kuin rasvaista noutoruokaa.

Suurissa kaupungeissa voit löytää useita yrityksiä, jotka tarjoavat orgaanista ruokaa kotiin kuljetettuna. Selaa eri kuljetuspalveluiden sovelluksia ja tutustu niistä löytyviin ravintoloihin, joiden listalta löydät mahdollisimman puhdasta ja terveellistä ruokaa.

4. Pysy aktiivisena

Kuten kohdassa 3. jo kerroimmekin, niin on tärkeä pysyä terveenä ja aktiivisena.

Liitytpä sitten futsal-joukkueeseen, pelaat tennistä iltaisin, joogaat tai ostat kuntosalijäsenyyden, fyysisellä aktiivisuudella on tieteellisesti todistettu olevan sekä fyysisiä että psyykkisiä terveyshyötyjä.

5. Ole sosiaalinen

Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä vinkkinä, on olla sosiaalinen. Pimeinä iltoina voi olla houkuttelevampaa jäädä kodin lämpöön ja television ääreen viltin alle. Kuitenkin sosiaalisilla tapahtumilla on useita terveyshyötyjä.

Menet sitten elokuvaan ystäväsi kanssa tai after workeille kollegoidesi kanssa, olemalla sosiaalinen, pystyt selättämään parhaiten kaamosmasennuksen ja yksinäisyyden tunteen.

Tarjoamme sinulle auttavan käden

Oletko kiinnostunut kuntosalijäsenyydestä, aloittamaan joogan tai kenties haluat hankkia itsellesi lämpimän talvitakin?  Mikäli tarvitset apua talveen valmistautumisessa, niin me tarjoamme sinulle auttavan käden.

Mitä tahansa lyhytaikaiset tarpeesi ovat, lainamme ovat nopein ja helpoin tapa helpottaa rahantarvettasi.

Täytä lainahakemus helppokäyttöisen mobiilisovelluksemme tai nettisivujemme kautta.  Voit unohtaa turhan paperityön! Hakemuksen tekeminen on ilmaista eikä sinun tarvitse sitoutua mihinkään. Saat lainapäätöksen vain minuuteissa ja kun lainahakemuksesi on hyväksytty, saat rahat tilillesi päivän sisällä.

Talvi on mukavuuden, hyvän ruoan ja lämmön aikaa, hellän kosketuksen ja takkatulen loimussa käytyjen keskustelujen aikaa.

- Edith Sitwell

 

Tervetuloa chattiin!

The chat is not available.

Chat ei ole tällä hetkellä käytössä.
Jätä meille viesti

Kiitos viestistäsi, vastaamme mahdollisimman pian.

System error