Eräpäivän siirto

Joustava-luoton eräpäivän siirto on mahdollista. Tällä hetkellä siirtämistä ei voi tehdä oman asiakassivun kautta, joten pyydämme asiakkaita olemaan asiasta yhteydessä asiakaspalveluumme. Kyseessä on pysyvä muutos, joka koskee kaikkia tulevia takaisinmaksujen eräpäiviä. Eräpäivän siirto on maksutonta.

Miten se toimii?

Eräpäivän siirto tulee voimaan aina siirrosta seuraavalle laskutuskaudelle ja se tulee tehdä viimeistään kolme päivää ennen laskutuskauden päättymistä. Eräpäivän siirtoa tehdessä tulee ottaa huomioon, että eräpäivän siirron yhdestä laskutuskaudesta voi tulla tavallista kuukauden jaksoa pidempi ja tänä aikana lainan korko kerääntyy tavallisesti. Mikäli eräpäivä siirtyy eteenpäin, kertyy kyseiseltä ajalta enemmän korkoja suhteessa pääomaan. Eräpäivää voi vaihtaa vain kerran kuuden kuukauden aikana. Eräpäivää voidaan siirtää vain, kun asiakkaalla ei ole myöhässä olevia laskuja. Muissa lainoissamme eräpäivän muuttaminen ei ole mahdollista.

Muita vaihtoehtoja

Mikäli kyseessä on tilapäinen eräpäivän siirron tarve, suosittelemme käyttämään Joustava-luoton maksuvapaan kuukauden ominaisuutta. Maksuvapaan kuukauden aikana sinun ei tarvitse lyhentää nostettua lainaa. Maksuvapaata kuukautta voidaan hakea oman asiakastilin kautta ja se on maksutonta. Mikäli vaatimukset maksuvapaaseen täyttyvät, voimme myöntää maksuvapaan kuukauden. Maksuvapaa voidaan myöntää kaksi kertaa kahdentoista kuukauden aikana ja ei koskaan peräkkäisiin laskutuskausiin. Maksuvapaata ei myöskään voida myöntää Joustava-luoton ensimmäiselle laskulle. Luoton korko kertyy maksuvapaan aikana lainasaldolle normaalisti. Lisätietoa maksuvapaasta ja sen myöntämisestä saat Ferratumin asiakaspalvelusta, oman asiakastilisi Maksuvapaa-välilehdeltä ja tältä sivulta
 

Kirjaudu omalle asiakastilille

 

Tervetuloa chattiin!

The chat is not available.

Chat ei ole tällä hetkellä käytössä.
Jätä meille viesti

Kiitos viestistäsi, vastaamme mahdollisimman pian.

System error